Onko oikeutta käyttää eläimiä tavoilla, joilla ihmisten kohdalla pidetään sopimattomana?
Mietin tässä yksi päivä arvojani mussuttaessani Kismet-patukkaa, jonka olin ostanut hirveässä pikkunälässä kaupan viime-hetken-viettelys-hyllyltä. Kolmisen vuotta sitten ajauduin veganismin syrjäiselle, mutta alati kasvavalle, saarelle pitkälti läheisten ystävieni vanavedessä. Vegaaninen identiteettini vahvistui jokaisen luetun kirjan, artikkelin ja tutkimuksen myötä. Kun isäni joutui äkkinäiseen avosydänleikkaukseen tukkiutuneen verisuonen vuoksi, suljin lopulta oven juustojen ja pihvien maailmalle. Tai vastahakoisesti näin maitosuklaapatukka poskessa joudun myöntämään tämän oven jääneen vielä raolleen.
En ole koskaan ollut ystävieni kaltainen jämeräotteinen ja assertiivinen päättäjä, vaan olen enemmän empaattisesti ailahtelevaa taitelijatyyppiä. Näin ollen vegaaninen polkuni on ollut joustavan mutkikas. Aluksi söin kohteliaisuudesta kylässä sekaruokaa, enkä kieltänyt itseltäni kaikkia epä-vegaanisia makuelämyksiä. Haaveilin sinihomejuustosta ja näin päiväunia mureasta karjalanpaistista. Tietenkin mitä enemmän opin lihasta, maitoteollisuudesta ja eläinten oikeuksista, haaveilut harvenivat ja näin ruoan muunakin kuin makunystyröiden tyydyttäjänä.
Ruoasta tuli minulle polittiinen, oikeudellinen ja eettinen symboli, joka heijastaa identiteettiäni ja arvojani. Ymmärsin, että pystyn vaikuttamaan ruokavalinnoillani maailman hyvinvointiin – tai vaihtoehtoisesti sen pahoinvointiin. Silmien sulkeminen ei enää auttanut, tiesin liikaa. Mielestäni elämään ei pidä koskaan suhtautua otsa rypyssä ja sormi pystyssä, vaan nykyhetkeä myötäillen. Elämän arvot kuitenkin koostuvat pienemmistä tavoista ja tavat taasen sitäkin pienemmistä päätöksistä. Himossa huitaistu maitosuklaapatukka ei tuntunutkaan nautinnolliselta, vaan arvojeni vastaiselta.
Tästä kokemuksesta havahtuneena tajusin, että tarvitsen lisää tietoa ja ymmärrystä eläinten oikeuksista, jotta voin tehdä päätöksiä paremmin arvojeni mukaisesti. Päädyin lukemaan Elina Aaltosen kokoaman Johdatus eläinfilosofiaan -teoksen, jonka perusteella kirjoitin eniten käyttämistäni väittämistä.
Tähdennän vielä: nämä ovat osa omien arvojeni kivijalkaa. Kunnioittava kumarrus jokaisen omille elämänarvoille. Tarkoituksena ei ole kritisoida, vaan viilata omaa ajatteluani. En pyri käännyttämään ketään, mutta eipä sitä tiedä miten aktivistiksi tästä aktivoidutaan. Tiedän, että osaan halutessani olla jämerä, sillä sain keski-ikäiset koko ikänsä lihaa ja maitoa nauttineet vanhempani kääntymään samaiselle hippiuralle. Ja se on saavutus, jos on saanut vegaaniksi isäni, joka heti ensimmäiseksi sydänleikkauksesta herättyään kysyi hoitajalta: “No saakos täältä sitten kebabia?”
1. Ihminen on vain kaikkein älykkäin olento. Silloin eläinten tappaminen ruoaksi on perusteltua.
Ymmärrän, että olemme perineet ajatuksemme eläimistä ja niistä tehdystä ruoasta pitkälle ulottuvista kulttuurijuuristamme, jotka ovat muovanneet tapojamme. Sivistyksen isänä pidetty Aristoteleskin päättelee, että eläimistä poiketen vain ihminen kykenee rationalisoimaan, joten eläinten hyödyntäminen on siten oikeutettua. (Toisaalta Aristoteles ajatteli myös miesten olevan naisia rationaalisempia, joten…) Ymmärrän, mistä länsimainen ajatusketju on lähtenyt liikkeelle, mutta kuten Aristoteleen ajatukset naisista, myös päätelmät eläimistä ovat vanhentuneet.
Nämä ajattelumallit perustuvat kahteen ihmisyyden tukipilareihin: ihmisyys on itsessään moraalisen arvon mitta ja ihmisten korkeammat kognitiiviset kyvyt. Eli yksinkertaistettuna: koska eläimellä on vähemmän arvoa ja älykkyyttä kuin ihmiselämällä, eläinten käyttäminen ihmisten resurssina on moraalisesti hyväksyttävää. Kuitenkin moraalisesti katsottuna ihmiselämä ei ole eläimen elämää arvokkaampi, vaikka ihmismieli on erilainen kuin eläimen mieli. (Samalla tavoin vaikeasti vammaiset, muistisairaat tai pienet lapset eivät ole vähemmän arvokkaita, vaikka heidän kykynsä rationaaliseen ajatteluun voi olla rajallisempi.)
Tarkastelemme maailmaa hyvin ihmiskeskeisesti, joka toisaalta on ihan ymmärrettävää. Tämä antroposentrismi (ihmiskeskeisyys) heijastuu esimerkiksi meidän ymmärrykseen älykkyydestä. Älykkyys on kirpeä palanen näin objektiivisesti katsottuna: mitä se oikein tarkoittaa? Onko työkalun käyttäminen, päässälaskeminen tai täytekakun leipominen älykkyyttä? Mehiläiset osaavat kommunikoida isossa pimeässä pesässä toisilleen hyvän mesikeruupaikan. Kommunikointi on tärisevä tanssilaji, jossa mehiläinen kiepsuu sinne sun tänne pöristen. Näin muut kerääjät saavat tiedon siitä, missä päin kukat ovat, millainen kukka on kyseessä ja miten kaukana kukkaketo on. Kommunikoinnin lisäksi ihminen ei vieläkään ymmärrä, miten mehiläiset osaavat rakentaa täydellisen symmetrisiä kennoja yhdessä. Kukaan ei voi kieltää, etteivät mehiläiset olisi älykkäitä olentoja, mutta heidän älykkyys on vain erilaista kuin ihmisten.
Voisiko elävän olennon arvon kriteerinä olla mieluummin tietoisuus, eli kyky kokea todellisuus jonkinlaisena?
2. On täysin luonnollista syödä lihaa, niin on aina tehty ja niin tullaan aina tekemään.
Tämä väittämä kuulostaa järkevältä, mutta sen pinnan alla piilee vaara. Luonnollisuudella voidaan perustella melkein mitä tahansa ihmisen toimintaa. “Perheeseen kuuluu äiti ja isä, se on luonnollista.” Luonnollisuus-argumentti kertoo enemmän henkilön omasta maailmankuvasta kuin objektiivisista tosiasioista.
3. Sehän on vain ruokaa, herranjestas..
Mutta sehän on vain pihvi?!? Miksi siitä pitää ottaa niin iso haloo? Naudanlihan tuotanto aiheuttaa ihmisille terveysongelmia, lisää yhteiskunnallisia eroja kehitysmaissa, nopeuttaa ilmastonmuutosta, johtaa metsien raivaamiseen laidunmaaksi sekä edistää ylilaiduntamista ja alkuperäislajien tuhoutumista.
Kyllä kyse on vain ruoasta, mutta toisaalta kyse on jostain isommasta. Jokainen joka syö tai pukeutuu, tekee eläimiin vaikuttavia eettisiä päätöksiä. Eläinten hyödyntäminen resurssina vääjäämättä ottaa kantaa myös eläinten oikeuksiin. Ja eläinten oikeuksien puolustaminen on osa ihmisoikeusliikettä, ei sille vastakkainen voima. Teoria, joka rationaalisesti perustelee eläinten oikeudet, perustelee myös ihmisoikeudet.
Eläimillä on oikeus tulla kohdelluksi päämäärinä itsessään. Muun väittäminen olisi spesististä, eli ihminen olisi muita elämänmuotoja arvokkaampaa. Spesismi on yhdenmukainen seksismin ja rasismin kanssa, sillä se suosii yhtä ryhmää toisen ryhmän kustannuksella. Eläinten kohteleminen päämäärinä on moraalinen velvollisuutemme. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta, ei hyväntahtoisuudesta.
Eläinten oikeuksien puolesta taisteleminen kytkeytyy usein naisten oikeuksien puolustamiseen. Suffragettien pyrkimykset yritettiin saada naurunalaiseksi sanomalla: “Jos naisille annetaan äänioikeus, pian se annetaan myös hevosille”. Vuosisatoja kestänyt väittely naisen sielun olemassaolosta muistuttaa keskusteluja eläinten moraalisesta asemasta.
Ekofeminismi on väittänyt, että monet vallan kohteena olevat ryhmät (esim. naiset, lapset, vammaiset, vanhukset ja ulkoeurooppalaiset) ovat kytköksissä toisiinsa saman valtaan liittyvän logiikan kautta. Tämän vuoksi alistamista tai sortoa ei voida lopettaa keskittymällä vain yhden ryhmän kohtaloon kerrallaan, sillä alistamisen ja sorron eri muodot perustuvat samaan mekanismiin ja niiden lopettaminen vaatii peurstavaa, nämä kytkökset huomioon ottavaa mullistusta.
4. Eläimiä muutenkin tapetaan lihaksi, joten olisi hukkaa jättää niiden turkki/nahka käyttämättä.
Tämä on totta: olisi hukkaa, jos tappamisen jälkeen eläimestä ei käytetä kaikkia sen osia hyödyksi. Eläimet ovat kuitenkin moraalisesta arvokkaita olentoja, joilla ihmisten tapaan on tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia. Jokaisella olennolla pitäisi olla oikeus omaan elämäänsä. Meidän ei enää tarvitse koristautua eläinten ruhoilla, jotta voisimme suojautua tuulen viimalta tai saada ravintomme eläimistä, jotta voisimme pysyä hengissä. Nykyään näkee turkiksia eniten pipojen tupsuissa, jolla on vain koristeellinen tarkoitus. Kun sitä miettii pidempään, tuntuuhan se aika ällöttävältä töpsöttää menemään toisen olennon tuska päälaella komeillen. On mielestäni havahduttavaa miettiä, miksi emme huomioi tiettyjen eläinlajijen kärsimystä.
- Eläinoikeusnäkemys ei tarkoita kotieläinten vapauttamista kaduille juoksentelemaan. Lopetettaisiin niiden tuottaminen kokonaan. Lopettaisimme eläinkunnan tuotteiden syömisen ja käyttämisen sekä pitäisimme veganismia selvänä ja yksiselitteisenä moraalisena lähtökohtana.
“Harva kuitenkin pohtii, miten ja miksi ihmisten ja eläinten suhde on muodostunut nykyisenlaiseksi, saati sitten kyseenalaistaa sen oikeutuksen. Eläinfilosofia on sysäys kohti tällaista pohdintaa ja kyseenalaistamista.”
Mielestäni kaikista aiheista tulee pystyä kommunikoimaan väkivallattomasti. Tarvitsemme ymmärrystä, empatiaa ja aitoa kuuntelutaitoa. En halua kritisoida sekasyöjiä, vaan vain ja ainoastaan omaa ruokalautastani. Kuitenkaan useimmat meistä ei uskalla/halua perehtyä ruokaan ja eläinten oloihin. Tämä vaatii uskomattoman määrän rohkeutta, joustavuutta ja empatiaa. Ja ennen kaikkea se vaatii yhteyden löytämistä ruoan ja elämän välille.