In Finnish Luovuuden työkalut

Maanantaiessee: Kuunteletko daimoniasi?

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että sisälläsi eläisi sinussa auttamattomasti kiinni oleva, mutta erillinen kokemuksellinen olento?

Tämä voi nyt kuulostaa merkilliselle, mutta kuulen ääniä. Olen aina kuullut. Noh, jos sitä voi ääneksi edes kutsua, sillä se on usein täysin kokemuksellinen ajatus.

Tiedätkö millaista tarkoitan? 

Sellainen läpitunkeva, äänetön miete, joka värähtää jossain olemuksen keskipisteessä? Tuntuu sisäiseltä, mutta samalla ulkopuoliselta. Kuulostaa välillä voimakkaalta, mutta on herkkä, saattaa kaikota hetkessä. Kuin silmän verkkokalvolla oleva hiukkanen, jota ei voi koskaan katsoa suoraan, vaan se vilahtaa aina kauemmaksi katseen tieltä. Sitä ei voi pakottaa, eikä se välttämättä toista sanomaansa.

Pieni välähdys keskellä pimeää, pysähtynyttä peltoa.

Elizabeth Gilbert kirjoittaa tästä nimellä Big Magic. Hänen mukaansa luovuus on aineeton olento, jolla on oma tietoisuutensa. Se tulee ja menee milloin lystää, valitsee jonkun työkaverikseen, mutta vilahtaa toiselle ellei saa haluamaansa huomiota. Näin ollen arvomme ei ole saavutusten ja epäonnistumisten summa, vaan koostuu siitä, miten usein pysymme itsellemme ja tälle luovuudelle uskollisina.

Sisäinen olento tuntuu kuitenkin olevan minulle jotain pysyvämpää ja merkitsee minulle enemmän kuin luovuutta. Sen ääni ei aina ole selvä – välillä kuuluu vain epämääräistä muminaa tai useimmiten pelkkää hiljaisuutta. Se saattaa kehottaa minua tarttumaan tiettyyn kirjaan, soittamaan äidille tai keittämään kahvia. Se saattaa tarttua käteeni kassajonossa tai puristaa poskiani kotimatkalla. Se on täällä, eikä sittenkään. Kaikkialla, eikä missään.

The universe buries strange jewels deep within us all, and then stands back to see if we can find them.

Elizabeth Gilbert, Big Magic

Olin valmis tyytymään Gilbertin kuvaukseen oikukkaasta olemuksesta, kunnes löysin Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin tiimoilta jännittävän lähteiden kietouman nimittäin Sokrateen, intuitiotutkija Asta Raamin ja Universumien tomu -sarjan luojan Philip Pullmanin välillä.

—Sokrates vetoaa myös daimoniinsa, sisäiseen ääneensä, korkeammanasteiseen yhteyteen, joka kohottaa ja kirkastaa ihmisen näköalan ylitse tavanomaisen. — Onko siis mahdollista, että jotain erityisen korkeaa olisi sisäänrakennettuna ja kätkettynä jokaiseen meistä?

Esa Saarinen*

Ällistyneenä googlasin lisää. Toden totta, Sokrates kuuli olemuksen ääntä, jota hän kutsui daimoniksi. Tämä sisäinen ääni puhui hänelle usein vain pelastaakseen hänet tekemästä virheitä. Se oli hänen taivaallinen hulluutensa, joka muistutti häntä arvoistaan ja moraalistaan, ja toimi taiteen ja filosofian taustakipinänä. Monet ovat kääntäneet Sokrateen daimonin nykykielessä intuitioksi, mitä se periaatteessa ehkä saattaa ollakin, paitsi että hän kuvailee daimonin olevan itsestään irrallinen kokemuksellinen olento.

Suomen johtava intuitiotutkija ja suuresti ihailemani, Asta Raami, jakaa intuition kolmeen eri ulottuvuuteen

  1. Evoluutio- ja vaistopohjaiseen intuitioon
  2. Alakohtainen intuitio: esim. lääkäri työssään tai palomies tuntee, milloin palavasta talosta kannattaa lähteä
  3. Intuition 3. ulottuvuus = jotain, joka on ihmislogiikan saavuttamattomissa, saattaa ilmetä absurdeina, järjettöminä ajatuksina. Olisiko kenties tämä intuition taso se, missä daimoni oleilee?

Miksi arvojen, moraalin ja luovuuden ääni ilmenee absurdeina ajatuksina? Miten voi tietää, milloin kyseessä on daimonillinen intuition kolmas ulottuvuus, milloin yhteiskunnan asettamia rajattuja asenteita ja milloin vain ajatustemme outouksia?

Raami kertoo, että ihmismieli asettaa itselleen turvallisuusjärjestelmän, eräänlaisen palomuurin kaikelle epäjohdonmukaisuudelle. Mielen johdonmukaisuus ja koherenssi, ja sen turvaaminen, ovat meille luontaisesti tärkeitä. Kuitenkin, jos haluamme elää omalaatuista, erikoista, tavallisesta poikkeavaa elämää tai esimerkiksi keksiä jotain uutta, on meidän osattava ajatella myös omalaatuisesti, erikoisesti ja uudenlaisesti. Asta Raami puhuu rajatunteista (edge emotions), joiden tehtävänä on pitää johdonmukaisuutta rakastava mielemme laatikon sisällä. Laatikon ulkopuolinen ajatusmaailma saattaa siten herättää meissä ahdistusta tai epäilystä – mikä saa ehkä ajatukset näyttämään absurdeilta ja järjettömiltä.

Sokrateen daimon sytytti myös toisenlaisen ahaa-elämyksen, sellaisen joka yhdisti intuition ja tämän sisäisen ääneni uudella tavalla. Philip Pullmanin ikimuistoisessa Universumien tomu -fantasiasarjassa tärkeinä elementteinä toimivat myös daimonit (tai dæmonit). Pullmanin daimonit toimivat ihmisten suojelijoina, oppaina ja neuvonantajina, ne ovat itsenäisiä olentoja, jotka Pullman liittää kirjasarjojen korkeampaan voimaan – Tomuun. Daimoni on osa ihmisen sielua, joka esiintyy tietyissä maailmoissa ihmisestä erillisenä, mutta tähän kiinteästi sitoutuneena eläinhahmona. Daimoni ja ihminen eivät voi olla toisistaan erossa – etäisyys tuntuu molemmissa fyysisenä kipuna. Lapsuudessa daimonin hahmo vaihtaa eläinmuotoaan, kunnes puberteetin aikaan se vakiinnuttaa loppuelämän muotonsa. Kirjasarjoissa ne luovat kiehtovan uuden ulottuvuuden henkilökerronnalle – daimonin kanssa käydyt keskustelut, sen valitsema eläinmuoto tai käyttäytyminen paljastaa lukijalle epäsuorasti henkilön mielenmaisemaa ja tämän piileviä ominaisuuksia.

A Lady with a Squirrel and a Starling, Hans Holbein

Gilbertin oikukas luovuus, Sokrateen ja Pullmanin daimoni ja Raamin kolmannen ulottuvuuden intuitio. Miten nämä liittyisivät omaan piskuiseen sisäiseen olentooni?

  • Se voisi olla yhteyteni luovuuteen, kuten Gilbert kuvailee.
  • Sokrateen tavoin siihen voisi tukeutua vaikeissa valinnoissa, jos vaan oppisi kuuntelemaan ja luottamaan sitä. Tuntee arvot ja toiveet paremmin kuin tietoinen, järjellinen minä.
  • Se voisi olla Pullmanin daimonin kaltainen lohdullinen kumppani, joka auttaa setvimään mielen solmuja, on tukena ja ystävänä. 
    • yksinäisyys, jota olen elämäni aikana saanut ja joutunut kokea, tuntuisi erilaiselta, jos kuvittelee pörröisen eläimen lohdullisesti kietoutuvan kaulalle.
  • Kolmannen ulottuvuuden lailla, se voisi olla mahdollisuus ajatella laatikon ulkopuolella, ja päätyä elämään omalaatuista, erikoista – ehkä yhteiskunnan silmissä järjetöntä – elämää.

Pieni sisäinen piipertäjäni voisi olla näitä kaikkia. Silti mielessäni pyörii useita kysymyksiä, joihin Gilbert, Sokrates, Pullman tai Raami eivät vastaa. Mutta miten todella erottaa daimoni ihan tavallisesta pääkopan äänisälästä? Mistä sen tunnistaa – varmasti?

Jos jotain olen sisäisestä oliostani oppinut on se, että se on häilyvä, määrittelemätön, livahtaa katseelta ja järjelliseltä analysoinnilta. Se on otettava sellaisena kuin on – usein pienenä tuuppauksena tai ajatusvälähdyksenä.

Ehkä näin filosofisesti ajateltuna, tämän äänen selvittäminen voisi olla elämänmittainen kimurantti arvoitus. On opittava vääntelemään oman radion antenneja, jolloin taustasäröjä ja huminaa kuuluu yhä vähemmän ja vähemmän, jolloin lopulta voisimme kuulla sisäisen olemuksen kirkkaana ja kuuluvana sielun vankkumattomana kehräyksenä.

A n00b with a cat.

LÄHTEET:
Saarinen, E. (2003). Soveltavan filosofian luova räjähdysvoima. Niin & Näin, 36, 8-13.