Käyn kahvittelemassa ystävien kanssa, museossa puolisoni kanssa ja teen ruokaa isäni kanssa, mutta harvoin jaksan varata vapaa-aikaa vain itselleni.
Olen hyötynyt todella paljon ajattelemalla luovuuteni olevan minusta erillinen olio, eikä sisäänrakennettu ominaisuus. Kun kuvittelen luovuuden irralliseksi ja itsenäiseksi, voin helpommin varata sille aikaa. Se on suhde muiden joukossa ja sitä on vaalittava, jotta se pysyy vahvana!
Luovuudellani on:
- Oma persoona, omat toiveet ja halut
- Ei aina vastaa silloin kuin sitä kutsun
- Halu viettää kanssani vapaa-aikaa, kuten muutkin ystäväni. Se ei ole aina työtä, pinnistelyä ja suorittamista, vaan leikkiä, seikkailua ja palautumista.
Kaikki eivät tätä tarvitse, mutta jos olet luova moniosaaja, voit hyötyä ns. luovuustreffeistä.

Luovuus + palautuminen
Luova tekeminen kuten mikä tahansa muu työ vie energiaa ja voimavaroja, vaikka se olisi kuinka täyttävää ja merkityksellistä. Tästä syystä meidän on huolehdittava luovasta palautumisesta.
Voitko kuvitella painonnostajan, joka kehittyäkseen käy salilla joka päivä ja antaa aina kaikkensa. Hän ei huolehdi syömisestään, unestaan tai muusta tasapainoisesta liikunnasta, vaan päättää tulla parhaaksi vain painonnostossa, joten painoja hän sitten nostelee. Pian hän kokee suurta uupumusta. Painot eivät enää nousekaan yhtä ketterästi. Hän päättää lisätä tahtia, pidentää harjoituskertoja. Hän tuntee suurta syyllisyyttä siitä, ettei etene haluamallaan tavalla. Salilla käyminen tuntuu ahdistavalta ja kroppaan alkaa sattua. Hän tuntee olevansa heikko ja saamaton, koska ei saa tuloksia. “Tästä ei tule mitään. En vain ole rakennettu painonnostajaksi.”
Vaikka tarina onkin aika kärjistetty, minusta tuntuu että luovana moniosaajana teen tismalleen kuten tarinan painonnostaja, mutta salilla käymisen sijaan ylityöstän luovuuttani.
Moni PT-olisi jo karjunut painonnostajalle pitkät palopuheet palautumisen merkityksestä kehityksen kannalta. Miksi kukaan ei huuda palautumisesta meille, kun kyse on luovasta tekemisestä? Miksi kuvittelemme kykenevämme jatkuvaan, erinomaiseen tasatahtiseen luomistykitykseen ellemme välillä osaa ladata akkuja?

Luovuustrehvit?
Mutta miten palaudutaan, kun kyse on luovuudesta?
Hyvä kysymys.
Tähän on mielestäni yhtä monta vastausta kuin on luovaa tekijää. Voin vain kertoa omasta tavastani palautua ja kehotankin löytämään ja kokeilemaan tapoja, jotka tuntuvat sinusta hyville. Tärkeintä on palautumisen tärkeyden tiedostaminen ja siihen tähtäävien keinojen testaileminen.
Yhteistä palautumiskeinoissani on:
- Olen omassa ruhtinaallisessa seurassani, yksinäisyydessä luovuus riehaantuu
- Teen jotain arjestani poikkeavaa
- Pystyn pysähtymään joko fyysisesti tai henkisesti keskittymällä johonkin tehtävään kokonaisvaltaisesti
- Teen asioita, joista minulle tulee innostunut olo
Asioita, joita rakastan tehdä palautuakseni:
- Ratikassa tai junassa matkustaminen, kun ei ole ruuhka-aika. Pidän muistikirjaa sylissäni ja keskityn maisemiin.
- Kävelyt metsässä.
- Valokuvaajana rakastan käydä valokuvanäyttelyissä, -museoissa ja -luennoilla.
- Kaupungilla hortoileminen. Eli ilman päämäärää tai tarkoitusta käveleminen. Extrememuodossa jätän kännykän kotiin.
- Kahvilan ikkunapaikka on erinomainen pysähtymispaikka. + kahvi tekee hyvää
- Kirjastot <3 Kirjaseikkailu: Tehtävänä etsiä mielenkiintoinen kirja, aikaa 2h.
- Kirpparit: mikään ei saa luovuuttani kihelmöimään nopeammin kuin villin kasarihaalarin löytäminen. Saan kankaista ja aarteiden löytöprosessista uskomattomasti energiaa.
- Luova pukeutuminen tai meikkaaminen.
- Aamukahvi + äänikirja
- Tanssiminen. Tanssiminen on ainoa asia, jossa palaudun myös ihmisten seurassa.
- Mukavuusalueen venyttäminen. Sosiaalisen ahdistuksen kanssa kamppailleena voin sanoa, ettei tämä ole ns. Normipalautumista, mutta olen huomannut, että rajojen testailu uuvuttaa joillain tavoilla, mutta piristyttää luovuutta. Itsentuntoni kasvaa, mikä samalla pörhistyttää luovuuttani.






Luovuuteni vaatii siis viikottaista hellimistä ja vapaa-ajan rentoutumista, jolloin se voi rauhassa latautua uudelleen. Julia Cameron on kirjoittanut aiheesta kokonaisen vinkkikirjan. Suosittelen, jos haluat inspiroitua lisää!
Laita viestiä, jos kokeilit luovuustreffejä! Haluan kuulla, mitä teit ja palauduitko.
Luovalla lämmöllä,
Fida